sunnuntai 2. joulukuuta 2012

1. adventtisunnuntai

Olipa ajokeli, tulimme Jyväskylästä ja kyllä pyrytti lunta niin taivaalta kuin puuterilunta tiestäkin. Välillä ei tiennyt kääntääkö rattia minne suuntaan, ihan hirvitti. Mutta nyt turvallisesti kotona ja purin laukuista innoissani ostoksiani.
Paviljongin joulumyyjäiset olivat kiva juttu, siellä oli paljon ihania myyntikojuja - sukista sinappiin - voisin sanoa. Miniäkokelaan kanssa humpattiin siellä 2,5 h ja hauskaa oli. Halit shoppailukumppanille :)

Minuun on jotenkin kolahtanut nuo kuppikakut ja whoopiet, joten lauantaina lähdin metsästämään kirjaa sillä ajatuksella, että siinä täytyy olla ihania innostavia kuvia. Kaikista voiton vei  tunnetun ruotsalaisen TV-kokin  Leila Lindholmin kirja Kuppikakkuja, ole hyvä!


Selasin kirjaa jo kylässä ja huomenna täytyy kokeilla jotain reseptiä, ovat ne niin ihanan näköisiä ja aineista päätellen myös makoisia.


1. adventtisunnuntai on sitten jo pitkällä illassa. Sauna lämpiää, keitän teetä ja tekasen voileivät sen kanssa. Selailen joululehtiä ja toivon meille kaikille ihanaa joulukuun aikaa.

12 kommenttia:

  1. Tienpäällä onkin voinut olla paha keli... Kuppikakut on kyllä ihania, whoopieista en ole ikinä kuullutkaan :)
    Leppoisaa 1. adventin iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään aikaan emme ole olleet ns. tien päällä ja varsinkaan noin huonossa kelissä. Kyllä laittelin rauhallisia ja positiivisia ajatuksia kaikille autoilijoille. Saunassa istuessamme mieskin sanoi, ettei ikinä lähde enää minnekään - noh ei hän nyt varmastikaan ihan tuota tarkoittanut, mutta voin kuvitella tunteen kun hän ajoi ja sentään on kokenut kuski (ent. autoilijana nähnyt jos jonkinlaista säätä).
      Whoopiesta luin eka kerran Kotilisi-lehdestä, täytyy kokeilla niitäkin :).

      Poista
  2. Onneksi selvisitte liikenteestä.
    Tunnelmallista adventti iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi, rasittavaa se on ajaa sellaisessa pöperössä.

      Poista
  3. Dear Lennu,
    I had my hand in plaster and could not write but now it is quite good -

    I wish you a very fine christmas time -

    best wishes - Ruth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so must Ruth. What happening?

      Poista
  4. Mukavaa alkanutta joulukuuta!

    VastaaPoista
  5. Heissuli Lennu♥Ihana lukea sinusta pitkästä aikaa. Onnittelut pikkuprinsessan johdosta erityisesti.Kaikkea kivaa ja kaunista olet taas laitellut.
    Itse olen ollut tosi laiska sekä askarteluissa että lukemisessa ja kommentoinneissa.Ihan pomppasin ilosta kun bongasin blogisi heränneen. Mahtavat joulunodotustunnelmat sinulla jo on täysillä menossa. Lämpöiset halit Sinulle Ystäväiseni.
    Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kaisa miten iloiseksi tulit kun piipahdit tänne blogiini. Muutaman kerran olen käynyt kommentoimassa ihania juttujasi ja eilen viimeksi ajattelin sinua kun tein postausta :) Kiitos ihanista sanoistasi. Pieni prinsessa on elämäni valo, katson kännykästä hänen kuvaansa ja tulen hyvälle mielelle, hän on ihana:)
      Halaus Sinullekin ja terveisiä Pajupirtin väelle!

      Poista
  6. Minä myös inhoan ja pelkään lumipyrykelejä autolla liikkuessa. Monesta kauhukerrasta voisin kertoa. Kerran tulin Turusta ja koko matkan Espooseen lumimyräkkä kulki päällä. Välillä ei tiennyt, missä tie menee.

    Mukavaa viikkoa! Toivotaan parempia kelejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä tiedät mistä sitten puhuin eilisestä ajokelistämme kun tietä ei näy. Onnenkaupalla siellä kyllä silloin liikutaan.
      Ihanaa viikkoa myös sinulle ja tällä hetkellä keli on kirkas ja pakkasta vähän.

      Poista

Mukava kun ehdit jättää kommentin, kiitos!

Thanks so much for stopping by my blog and leaving your kind comment.