sunnuntai 2. toukokuuta 2010

KESÄ ON KYNNYKSELLÄ

Niin kai voisi sanoa nyt kun on käännytty toukokuun puolelle kalenterissa.
Isännän verstaalla on ollut parisen vuotta tämä tuolikaunokainen odottamassa ehostusta - se on löydetty roskalavalta ja käytetty näemmä remontissa maalipurkin telineenä, sen verran erivärisiä maalinjämiä siinä näkyy.

Hatun olen saanut ystävältäni, joka meinasi sen heittää roskiin, onneksi kysyi minulta, että haluatko pihahatuksi - halusinhan minä, ihanat leveät lierit suojaavat hyvin auringon porotukselta kun pääsen pihalle kukkia istuttelemaan.

Narukassin olen löytänyt "saa ottaa-korista" kierrätyskeskuksesta. Rento kesäkässi.

Turkoosin värisen hiuskorun kiinnitin hattuun koristeeksi, hatun ilmettä voi vaihdella eri värisillä kukkasilla.


Tämä kimppu oli niin hersyvän värinen että oli pakko ottaa kotiin kesän juhlaa koristamaan.
Katsokaa noita tuolin muotoja, ihanan pyöreä istuin ja pinnat ovat niin somat ja koristeelliset. Kyllä ennen osattiin tehdä puusta kaunista käyttöesinettä. Eikö vain?


Tähän lopuksi voisin sanoa, että isäntä ihmetteli kovin minne tuolin aion asettaa - et kai vaan - . No, tuoli palaa verstaalle odottamaan fiksausta ja kesähattu ja kassi odottamaan aurinkoisia lämpimiä päiviä naulakkoon.
Ihan pikkiriikkiset koivun silmut näkyy jo! Sadetta ja lämmintä niin heleä vihreys alkaa pursuta ympärillä.
Nyt miettimään arvontalahjaa - 10 000 tullut mittariin ja seuraavassa postauksessa sitten arvotaan.
IHANIA KESÄISIÄ PÄIVIÄ TOIVOTTELEN TEILLE KAIKILLE! Kiitos ihanista kommenteistanne!

23 kommenttia:

  1. Hei Lennu, kauniita koristeita, kuten kesällä.
    Miellyttävä sunnuntai
    Iva

    VastaaPoista
  2. Jostakin kautta eksyin tällaiseen blogiin..

    Voi miten kaunis IHANA tuoli!! Tulipa niin lapsuus mieleen. mummulan verannalla oli JUST tuollainen tuoli, tosin valkoinen. Nyt sen olemmassa olosta ei kukaan tiedä mitään. Maksaisin vaikka mitä, jos se löytyisi.

    Kiva blogi sinulla muutenkin :)

    Mukavaa jatkoa ja kesän odotusta!

    VastaaPoista
  3. Kaunis vanha tuoli!
    Mukavia toukokuisia päiviä :)

    VastaaPoista
  4. Upeat värit ja ihania tavaroita, tuli niin kesäinen tunnelma...

    VastaaPoista
  5. Kyllä kesän pitäisi olla kyynnyksellä, vaikka ilma on nyt mitä on; välillä sataa, välillä paistaa ja tuulee ihan hirmuisesti.
    Ihana tuoli!
    Aurinkoista alkanutta toukokuuta!
    -kisu-

    VastaaPoista
  6. hi lennu,
    your pictures are so wonderful.the red chair with looks so cute with
    this colorful flowers,
    have a nice week,
    hugs,regina

    VastaaPoista
  7. Ihana tuoli. Itse tarvitsisin kanssa "uuden" vanhan tuolin, ku entinen meni ihan kappaleiksi. Taisi olla liian monta vuotta ulkona sateessa...Hattu on muutes juuri sinunoloinen!

    VastaaPoista
  8. Tuo kaunis tuoli on niin tuttu, luhdistamme löytyy samanlainen.
    Olisin sen halunnut pirtille, miäs on sitä mieltä että paree olla vain luhdilla :)

    VastaaPoista
  9. Kaunis tuoli! Meillä on mökillä hieman samannäköinen, mutta lasten versio. Itsekkin olen siinä taaperona istuskellut.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  10. Hei Lennu,
    your header makes me enthusiastic - just wonderful - I can not believe that people throw away such beautiful things - you can make so much of it - I congratulate you warmly on more than 10,000 visitors - sooo many - your blog is gorgeous -
    I like it so much - I wish you a wonderful new week - hugs - Ruth

    VastaaPoista
  11. Ihanat iloiset värit postauksessasi ja kaikkea kaunista. Tuli iloinen kesäfiilis koleasta säästä huolimatta, kun luin tätä:)

    VastaaPoista
  12. Tervehdys, pirstakka postaus kesäisine väreineen. Ilma ei kovin kesäiseltä tunnu,mutta jospa se tästä lämpenis...
    p.s. laitan s-postiin vähän viestiä, millä kiloni ovat karisseet. Jos vaikka innostuisit ja pystyisit samaan :)

    VastaaPoista
  13. Heipä hei, pyörähdin täällä. Todella kaunis tuolivanhus!

    VastaaPoista
  14. Sinä osaat aina pelastaa kaikkea kaunista talteen mitä ihmeellisimmistä paikoista! :)

    VastaaPoista
  15. Ihana, värikäs, aurikoinen ja niin kesäinen kuva ja asetelma :)

    VastaaPoista
  16. Oh so lovely chair..... and this pictures so lovely!
    Have a nice week!
    Kathrine

    VastaaPoista
  17. Hello Lennu,
    Thank you for your nice comment.I just started and i'm really enjoying it to have you on my blog,all from Finland.
    I have also immidiatly notifed to you.
    Lovely greatings Monique

    VastaaPoista
  18. Suloinen vanha tuoli! Ihanan romanttinen myös tuo sinun sininen werantasi, pöytä ja tuolit sekä kukat ja esineet aivan ihanat.
    Mukavaa ja aurinkoista toukokuun alkua!!

    VastaaPoista
  19. Ohhh Lennu! It's already Summer on your blog! Your post is a beauty and very joyful! Lovely colours which smell of beach and sunny days!!! Nice hat!
    Happy week my friend!
    Vale

    VastaaPoista
  20. Vai muka kynnyksellä vasta? Minustahan se on vyörynyt ihan porstuaan asti sinulla täydellä tohinalla.
    Olisi ihana hörppäi kahvetta kerallasi tuossa Werannalla.
    Toukokuun lämpöä toivoen Kaisa

    VastaaPoista
  21. Hi Lennu
    thanks for popping over to my giveaway... wishing you good luck!!!

    love all your vintage photos and silverware.. beautiful.. x Julie

    VastaaPoista
  22. Minäkin aina ihmettelen, kun ennen aikaan köyhänkin kodin käyttötavarat oli kauniisti koristeltu ja sorvattu, nyt ei sellaista uutta saa kuin isolla rahalla... Oikein ihanaa kesän odotusta sinulle:)

    VastaaPoista
  23. Tuo tuoli on kyllä kaunis, vaikka ihan tuunaaamatta. Nostalgiaa täynnä ja vanhaa aikaa , ajanpatinaa. Ennen osattiin tehdä kauniita huonekaluja.

    VastaaPoista