lauantai 15. syyskuuta 2012

Sudenkorentoja

Olen silloin tällöin kauppoja kierrellessä tsekannut näitä sudenkorento tai perhosvaloja ja vihdoin löysin AmandaB:stä. Yhdessä kaupassa oli kauniit perhosvalot, mutta ne toimivat pattereilla, joten sinne jäi.



Lahdesta löytyi tämä rappuralli, jonka asetin pöydälle koristeeksi. Suunnittelin siihen peiliä taakse tai sitten pienet led-valot, mutta tuohon se sitten jäi niine hyvineen. Suolakidelamppu on mukavan tunnelmallinen luodessaan valoa ympärille, sitä poltan päivälläkin. Kynttilät on haettu Ikeasta syksyn iltoja valaisemaan, lasimaljakko on tuikkuja täynnä, kaapissa vielä lisää, jottei ihan heti lopu.


Tänään on aherrettu kaikenlaisessa askareessa, molemmilla on ollut oma projektinsa ja siitä laitan kuvia käsityöblogiini kunhan isäntä on saanut valmiiksi oman projektinsa, minulla oli helpompi, joten valmista tuli alta aikayksikön :).
 Huomiseksi lupasi oikein kaunista, joten voisinpa lähteä vaikka kanttarelleja hamstraamaan, niitä kuulemma on ja paljon. Ihanaa viikonloppua kaikille!

7 kommenttia:

  1. Ihan kauniin näköistä. Onko muuten nuo Ikean kynttilät minkälaatuisia? Yleensähän Ikeassa on yksinkertaistettua kantti kertaa kantti tavaraa ja ei siis sisustuksellista. Harmi, että aikakausi on sellainen lastulevykauden jälkeen, että edelleenkin suositaan levyistä valmistettuja huonekaluja.

    VastaaPoista
  2. Ihana rappuralli. Mistä löysit sen?

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  3. PunainenTupa: Ikeasta olen ostanut kynttilöitä aina kun kauppa vastaan on tullut ja ihan hyviä ovat olleet. En minäkään tykkää levyistä tehdyistä huonekaluista, joten niitä ei meillä ole. Ikeassa oli kyllä yksi ihan hirveän ihana ja pehmeä nojatuoli, jota jäin kaipaamaan. Harkintaan jäi, koska niitä ostettaisiin sitten kerralla neljä kappaletta, sohva hävitetään pois, tulee enemmän tilaa olkkariin. Täytyy vielä kiertää muitakkin kauppoja tuolin suhteen.

    VastaaPoista
  4. Arja: Rappurallin löysin Renkomäestä Kärkkkäiseltä, siellä oli kaikkea kaunista ja kivaa.

    VastaaPoista
  5. Ihanat valot....tahtoo kanssa tuollaiset...:)
    Ja tuo rappuralli sopii hyvin sisällekin...on niin kaunis.

    Aurinkoita sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kynttilöitä minäkin hamstrasin Ikeasta :) Ihana poltella illalla...

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteistanne. Kone hajosi, joten en ole päässyt tänne käymään taas vähään aikaan. Nyt on uusi asennettu ja vielä kun tuon kuvankäsittelyohjelman käyn ostamassa, niin voin taas kuviakin laitella.
    En aio enää latailla ilmaisia ohjelmia netistä, meillä kävi niin että joku ihmeen toolbar tuli photo scapen päivityksen yhteydessä (latasin sitä itse) eikä saatu pois, no vähän ajan kuluttua kone alkoi sammuilee ja loppu on historiaa.
    Uskomattoman ihana aamurusko taivaalla, olen tämän viikon lomalla ja kaikenlaista puuhaa pitää tehdä niin sisällä kuin ulkonakin.
    Mukavaa viikonjatkoa kaikille!

    VastaaPoista

Mukava kun ehdit jättää kommentin, kiitos!

Thanks so much for stopping by my blog and leaving your kind comment.